Vuosiraportti ja yhteenveto

Onnea meille, olemme olleet rintamamiestalopommin omistajia kaksi päivää yli vuoden!

Ostotarjouksemme hyväksyttiin 28.8. ja puhaltelun määrää muistellessa jonkin näköinen aavistus saattoi tästä seuranneesta vuodesta ollakin.

Tosin silloin elimme toivossa seuraavien asioiden suhteen:

• joku kertoisi meille, mikä on oikea tapa korjata vanha talo oikein
• joku esittäisi meille suunnitelman siitä, miten se tehdään
• joku tekisi sen puolestamme
• melkoisen suuri budjettimme riittäisi siihen.

Vuoden remonttikokemuksella lausumme seuraavaa:

• vanhojen talojen remontoiminen on pirullisen spekulatiivista hommaa
• kukaan ei oikeasti pysty ottamaan vastuuta mistään sanomisistaan ja kaiken saa selvittää "ihan itte"
• ei ole ketään, joka oikeasti tekisi sen niin hyvin ja huolellisesti kuin talon omistaja, eikä sen puoleen sellaista ihmistä joka sen osaisi tehdä, olisi varaa palkatakaan
• pankkitapaaminen seuraavaa lisälainaa varten on jo varattu.

Minun vastuullani.

 Isännän vastuulla.

 

  Ei kenenkään vastuulla.

 
Tänään mietin, mikä oikein oli alkuperäinen remonttisuunnitelma. Mikä oli tavoite, mikä oli oletusarvo. Mitä oletimme lähtiessämme operaatioon. Vuosi talon ostosta on kulunut, emmekä vieläkään kokonaan pysty asumaan talossa. Aikuisten kesken kyllä tupaa olisi voinut asustaa vaikka koko remontin ajan, mutta kaksi leikki-ikäistä lattiattomassa, pölyisessä talossa, peseytymässä autotallin lattialla, sirkkeleiden ja jatkojohtojen seassa. Ei kertakaikkiaan kovinkaan viisas idea. Keskeneräisyyttä voi kyllä sietää, mutta kahden jälkeläisen jatkuvaa välitöntä hengenvaaraa tuskin.

 

 Viimeaikaisia näkymiä mukavasta olohuoneesta. 

Koko ajan mielikuvissani näen tässä kohtaa ensi jouluisen joulukuusen, 

mutta pelkään vielä joutuvani taipumaan pakon edessä.

Arvioimme kyllä remontin ensimmäisen, "peruskorjausosuuden", vievän vuoden, siihen varauduimme. Vahva kuvitelmani oli, että vaihe 1, talo asuttavaan yleisturvalliseen kuntoon, olisi vuoden ympäri vierähtäessä jo takanapäin ja asustelisimme mukavasti torpassamme, joka ei enää olisi hengenvaarallinen vaan mukava, joskin hieman keskeneräinen koti. Kuvitelmassani teemme tässä vaiheessa maalaus- ja ikkunaentisöintihommia, tulen rapistessa uudessa puuhellassa ja lasten leikkiessa siistillä pihanurmella. Kokonaistavoitteeksi asetimme, että kun talo täyttää tasavuosia, eli 60 vuotta, remontti olisi kokonaisuudessaan "valmis", eli kaikki akuutit ja tarpeelliset kunnostus- ja parannustoimenpiteet olisi tehty. Heh, tuskinpa. Luulen, että hengenheimolaisten virtuaalimaailmassa, eli rintamamiestalo.fissä esitetty viiden vuoden aika-arvio vanhan talon kunnostamisesta on kohtuullinen. Todellisuudessa lapsemme leikkivät pölyisillä legopalikoilla vangittuna talon kahteen ainoaan lattialliseen huoneeseen vanhempien raataessa perusasioiden (eli esim. lattian, seinien ja sähköjen parissa), keskiyöllä, työpäivän jälkeen, einesruuillla ravittuna, rakennuspuhaltimen puskiessa kosteutta ulos seinättömästä talosta keskellä kaatopaikkaa....Miten tätä vielä inhorealistisemmin kuvailisi?

Toisaalta nelivuotiaamme tietää paljon rakennussanastoa, 

sekä osaa myös monia käteviä pikku askareita, kuten maalata telalla, slammata seiniä antiikkilaastilla ja muurata kevyssoraharkkoja. Neiti esitteli kummeilleen uutta hiekkalaatikkoaan ylpeänä ja totesi, että tässä on tasoitussoraa ja salaojitus.

Suurin yllätys koko remontin aikana on ollut ehkä se, että miten käteväksi voikaan (melko) tavallinen motivoitunut ihmisyksilö kehittyä (erityinen kehu tässä kohtaa nuorelle isännälle, josta on kuoriutunut melkoinen kirvesmies sekä "taidokkaan" valu ja muuraustyön taitaja) sekä se, millaisiin ulottuvuuksiin oma halu löytää parhaat mahdolliset ratkaisut voi sukeutua. Kun etukäteen keskustelimme talon hankkimiseen liittyvistä peloista, odotuksista ja uhkakuvista, nuori isäntä esitti pahimpana pelkonaan sen, että minusta, ehtoisasta emännästä kuoriutuisi "fanaattinen remonttihippi, joka vahtii kaikkia valintoja silmä kovana, eikä suostu mihinkään kompromisseihin". Kuinkas sitten kävikään? Toisaalta todettakoot, että on ollut hienoa oppia uusia asioita ja saada myös paatunut kompromissin tekijäkin ymmärtämään, mikä harvinainen tilaisuus meille on suotu a) pilata b) pelastaa c) vaalia yksi pieni palanen rakennusperintöämme (Valitse mieleinen vaihtoehto).

Vanha talo piilottelee itsessään paljon yllätyksiä, eivätkä kaikki aina ole epämieluisia. 

Moni tila on auennut uudennäköiseksi. 

Itse taas julistin taloa ostaessamme, että minulla ei ole pienintäkään aikomusta elää lasten kanssa vuosikausia keskellä remonttia eikä meillä ole mitään kykyjä eikä resursseja hoitaa moista operaatiota itse. Ja uudelleen; kuinkas sitten kävikään? Ihmeellistä, mistä sitä kykyä, resurssia, pystymistä on löytynyt. Ja todennäköisesti, joudun myös taipumaan siihen, että elämme melkoisen pitkään sen remontin keskellä.

 

 Jykevästi kellarissa - antiikkilaastilla on slammattu seiniä ja kivan näköistä tulee. Mutta kuka tiesi, että Lakan antiikkilaasti on ainoa markkinoilla olevista, jossa ei ole muovivahvikkeita, polymeereja, yms. lisäaineita? Ja että kyseistä antiikkilaastia ei myydä Helsinki/Vantaa/Espoo sektorilla vaan joutuu Lohjalta saakka hakemaan, jos sellaista mielii.

 

Huterasti keskikerroksessa - rivettä ja paperia, hittoon nollaenergiatalot. Mutta kuka puhuisi reaalihiilijalanjäljistä tai asumisterveellisyydestä, VOC- yhdisteistä ja rautakauppojen ja sisustusohjelmien aiheuttamasta totaalituhosta?

(Pyytää kommentteja kirjoitukseensa nuorelta isännältä....fiilistelemään mennyttä vuotta. Nuori isäntä ehdottaa muutoksia blogin nimeen: Hyvä siitä tulee, mutta kuka sen tekis? Hyvä siitä tulee, mutta ei valmista! Hyvä siitä tulee, mutta helvetin kallis! Hyvä siitä tulee, ainakin Strömsössä!

Sen jälkeen alkaa saarna, että kirjoita sinne, että tarvitaan rahaa vähintään 500 000, laita sinne, että rakentakaa helvetti uus talo, laita sinne, että vois kuvitella, että vuodessa sais enemmän aikaiseksi. Ehdottaa, että olisi helpompi ja halvempaa rakentaa uusi talo ja lopuksi istututtaa täyskasvuiset omenapuut puutarhureilla talon ympärille. Lopuksi pieraisee äänekkäästi ja toteaa, että tulihan se totuus sieltä, kirjoita toi.)

Pohdittavien yksityiskohtien loputon suo, miten kohtaa ovenkarmi kynnyksen, 

sopiiko valkoinen maali 50-luvun taloon, miten sininen on rintamamiestaloon sopiva sininen, 

onko kynnykseen liimatussa muovimatossa asbestiliimaa ja miten se turvallisesti poistetaan allaolevaa pintaa pilaamatta?

Iloksemme voimme nyt kuitenkin todeta, että perheemme hygieniatason pelastaja on löytynyt, eli kaakelimies tulee ensi viikolla. Rohkea ja mitään pelkäämätön laatoittaja, joka kohtaa selkä suorana kolmen pyöreän lattiakaivon ja kuusikulma laatan haasteen.

Ensimmäinen tavoitemuuttopäivä ja toinenkin meni...

Tavoitteena oli päästä muuttamaan talolle ennen esikoisen neljävuotissyntymäpäivää. No ei päästy, mutta juhlat talolla pidettiin kuitenkin. Toinen tavoitepäiväys asetettiin viikolle ennen meikäläisen töiden alkua, siis niiden töiden ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. No ei päästy edelleenkään muuttamaan ja nyt ollaankin sitten kahden työpaikan ja kahden kodin loukussa, ja lapsemme ovat edelleen kotihoidossa. Remontin sovittaminen perhe-elämään alkaa käydä yhä mahdottomammaksi. 

Paitsi olosuhteet, myös muut voimat vastustavat muuttoaikeitamme. Keittiömaakari ilmoitti, ettei ole vielä ehtinyt aloittaakaan keittiötämme, jonka piti olla elo-syyskuun vaihteessa asennuskuntoinen. Kylppäristä puuttuu kaakelointi ja kaakeloitsijan saaminen onkin sitten ihan asia ja todella pitkä tarina erikseen, ongelmakohtina kuitenkin itse tehdyt pohjatyöt ja kuusikulmalaatat lattialla kolmen pyöreäkantisen lattiakaivon kera....(vinkkinä kanssaremontoijille, älä aloita kylpyhuoneremonttia,  jos sinulla ei ole joko a) remontin kokonaisuudessaan hoitava firma tiedossa, tai b) vakaa luottamus omiin kykyihisi hoitaa remontti pohjatöistä vesieristyksen kautta valmiiseen laattapintaan.)

No koska tykkäämme pelata varman päälle (itseironiaa) ja luotamme kykyymme organisoida asiat aikataulusuunnitelmien mukaisesti (sarkasmia), on suunnitelma seuraava. Aiomme rohkeasti irtisanoa evakkomajamme vuokrasopimuksen tämän kuun loppuun mennessä ja sitten toimitaan kuten tähänkin asti, eli raadetaan kuin hullut, mutta sen lisäksi pakanallisuuden kangistamat niskamme taipuvat nöyrästi pyytämään kaikkia mahdollisia rintamamiestaloja suojaavia henkiä, jumalia ja hengettäriä olemaan suopeita hygieniakehityksemme ja ravinnonsaantimme tulevaisuuden suhteen.

Viime aikaisia päätapahtumia talolla ovat

- pintakäsittelyjen jatkuminen, eli maalataan, maalataan, maalataan. Piru vie, pitää maalata monta kerrosta yhteen kohtaan ja kun nuo öljymaalit kuivuvat, niinkuin kuivuvat. On maalattu, lattioita, ovenkarmeja, rappukäytävää, kellarinlattiaa, ovia, ikkunankarmeja jnejne.

- jatkuva tavaroiden kanniskelu paikasta toiseen ja pihamaan sekä talon asettelu uuteen uskoon kunkin tilanteen mukaisesti. Pihamaata odottaa kohtapuoliin bobcatkäsittely, talveksi on saatava maalämpökaivo kunnon kerroksen alle ja pihamaa talon ympäriltä muotoiltua siihen uskoon, kuin se tulee jatkossa olemaan. Lisäksi kaikki remppaajat kyllä tietävät sen työkalujen ja tarveaineiden edestakaisin siirtelemisen määrän. (Ai kun innolla odotan että lisäämme tähän myös sen nelihenkisen perheen muuttokuorman.....).

- kellarin porraskäytävän siistiminen ja portaiden rakentelu ja ehostus.Yhtä-äkkinen suunnanvaihdos tuli, kun vanha sisärakenne purettiin, portaat päätettiinkin pinnoittaa lattialaudalla ja katoksi jättää yläkertaan menevien portaiden alapinta. Toimitus huomauttaa, että mitään portaita tukevia rakenteita ei ole purettu, vain kovalevystä tehty hutera kehikko. Tuntui ajanhaaskaukselta ryhtyä rakentamaan siistimpää kehikkoa tilalle, joten valkopesemme hieman synkkää portaikkoa (muutamien kotelointejen kera).

- kastuneen ja viime talvesta lähtien kuivatetun pohjoisseinän ensiapu ja sisäpuoleiset uudelleenrakennustyöt. Talvi kun tulla jolkottaa, alkoi sukulaismiehiä talon lämmityksen mahdollistuminen pelkän ulkolaudoituksen ja vinolaudoituksen suojissa huolettaa. (Kas kun ei omistajapariskuntaa kuitenkaan.)

Tässäpä siis vähän kuvakavalkadia taas peliin, ne kun kertovat paljon paremmin tilanteesta kuin meikäläisen pitkälliset selostukset.

Kellarin portaikkoa, laitan sitten myöhemmin niitä before-after kuvayhdistelmiä, ne ovat aina itsestäni hauskimpia. Tähän hätään ei kuitenkaan ehdi kaivelemaan kuvatiedostoja.

Ja oikeasti, tosielämässä nuo rappujen alapinnat eivät olleet noin kauniin väriset kuin miltä kuvissa näyttävät vaan vuosien pesuvesien, monien maalivalumien ja suttujen täplittämät. Siksi uusi maalipinta.

 Sisäpuolelta avattu pohjoisseinä

Ajatuksena ei todellakaan ollut alun perin ryhtyä repimään seiniä auki, mutta pohjoisseinässä oli jo ostotilanteessa havaittavissa ongelmallisuutta. Sitä varten sitä tarkasteltiin hieman sisäpuolelta kuitulevytystä avaamalla ja lattiapuruja kaivelemalla. Ikäväksemme saimme huomata tilanteen olevan akuutimpi kuin uskoimmekaan, purut olivat kosteita, lievästi tummuneita ja haiskahtivat ikävän tunkkaiselle. Tästä syystä seinä avattiin kokonaisuudessaan sisäpuolelta. Ja miksikö sieltä? Koska olimme alunperin olleet ajatuksissa tehdä sisäpuoleista remonttia, avaaminen oli jo aloitettu sieltä, toisekseen välipohjan lahovauriot edellyttivät rakenteen purkamista sisäpuolelta ja kolmanneksi, yritys säästää vanha ulkolaudoitus jatkuu edelleen. Seinän kunto näytti yleisesti olevan kohtuullinen, joten yritämme parantaa tilannetta paremmalla ylläpidolla (lumien poistaminen katolta esimerkiksi) ja minimaalisin lahovaurioiden poistoin. Mikäli homma näyttää menevät pieleen, on edessä kuitenkin seinän ulkopuoleinen avaaminen.

Lahovaurioille ja kostealle löytyi viisi pääsyytä: a) huonosti hoidettu lumihuolto talvisin, eli sulamisvesien aiheuttamien jääpuikkojen tiputtaminen seinään b) muutama vuosi sitten kaadetut isot koivut ovat pitäneet seinää märkänä, c) katolle johtavat tikkaat ja lapetikkaat olivat vuotaneet seinään ja välipohjaan kiinnityskohdistaan, seinään oli pursotettu runsaasti ureavaahtoa (joka saattaa melko hengittämättömänä edesauttaa lahovaurioiden syntyä) d) koko komeus oli pari vuotta sitten valeltu väärällä ulkomaalilla (lue LATEKSIA).

Meidän torpassa on meinaa melkoisen monessa kohdassa paistanut päivä seinästä aika huolella. 

Tässä seinätikkaiden aiheuttamia lahovaurioita. 

Kiinnostava yksityiskohta eli ureavaahdon pursotusreikä tappeinensa. 

Näitähän meinaa sitten seinässä ja talon muissakin seinissä piisaa.

Lisäpuoleinen lämmöneristys eli pohjoisseinän korjaustyöt talon hengen mukaisesti:

Lahoimpia  lautoja vinolaudoituksesta poistettiin ja korvattiin uusilla yhdestä pystyvälistä. 

Olivat sen verran pahasti jo lahonneet, että todistivat itse olemassaolollaan niiden olevat merkityksettömiä jäykistyksen kannalta ;-)

Kyllä, kuvassa näkyy kahdessa pystyvälissä selluvillaa. Syys siihen on intuitiivinen;-) Kohdassa on seinän keskisauma, kohta jossa kahden eri suuntaiset vinolaudoitukset kohtaavat. Vinolaudoituksia pitkin saumaan on valunut aikojen saatossa vettä, joten ko kohta oli kostein ja mikrobivaurioitunein. Puu oli aivan kovaa, ja ehti kuivua täysin kesän aikana, mutta koska sen korjaaminen koko seinää purkamatta oli mahdotonta, luotimme tässä kohdassa boorikyllästettyyn selluvillalevyyn. Siinähän todistajalausuntojen mukaan ei elä mikään, ei homeet eikä hiiret, sen verran myrkytyttyä  tavaraa tuo on. 

Rakenne tulee siis olemaan sisältä ulos seuraavanlainen: 

- kaksi limitettyä 12 mm puukuitulevyä, merkkiä Huokoleijona, 

- hygroskooppisiin rakenteisiin tarkoitettu ilmansulkupaperi Eltete VLC +,

- raakalaudoitus

- sama paperi pitelemässä purueristystä

- paalattu sahanpuru Vainion sahan kautta Järvenpäästä

- ja samaa paperia uudempana tuulistopparina

- osittain vanhaa ja siistiä tervapaperia

- vanha vinolaudoitus

- vanha tervapaperi

- ulkolaudoitus

- pian päiväjärjestyksestä häipyvä maalipeite

Ei tuuletusrakoja eikä ilmansulkuja. Amen ja herran haltuun.

Ja sitten on tämä kaikki muu pikkusälä ja yksityiskohdat:

Koristeellinen siistiminen jakotukin rumalle valurajalle.

Kadonneiden sähköjohtojen metsästystä (ja tietenkin niiden oikeiden vetämistä).

Smyygejä kellariin vieläkin