sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Muutto

Lopullinen muutto, eli viimeaikain säilytyshuoneistosta luopuminen on tapahtunut viimeisen kahden viikon aikana. Tämä lopullinen voimainponnistus on aiheuttanut lopullisen bloggerlamaannuksen jo hyvissä ajoin, eli marraskuisessa harmaudessa puolikuntoisena pinnistely kohden yhden osoitteen tavoitetta on yksinkertaisesti ollut liikaa kirjailijalle. Jahka tästä saadaan koti (yhä keskeneräinen ja nyt vielä täyteen muuttolaatikkoa tungettu) joulukuntoon, tiedä häntä.

Tämän päivän raportoinnin aihe on kuitenkin se,  että se on siinä. Evakkomaja on nyt hylätty lopullisesti ja olemme rintamamiestalon varassa. Luoja meitä auttakoot.

2 kommenttia:

  1. Hei! Kommentoit mieheni purutalo-ketjuun rintsikkafoorumilla, ja toivoit lisää kuvia projektistamme. Blogissani on jonkin verran lisää kuulumisia remppaelämästämme, joten ajattelin tänne vinkata linkin, mies kun toivoo, että saa pitää rintsikkafoorumin omana pelikenttänää, niin en sitten sinne viitsi linkkiä laittaa. Mutta mukava jäädä seuraamaan myös teidän blogia! huomaan, että huonekaluja myöten on paljon samoja asioita, joista näköjään pidämme, ja hauskaa, jos ideoita voi jakaa puolin ja toisin! http://17neliota.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Onnea muutosta!! Blogissani on tunnustus sinulle. http://koivurinne55.blogspot.fi/

    VastaaPoista