Muutto

Lopullinen muutto, eli viimeaikain säilytyshuoneistosta luopuminen on tapahtunut viimeisen kahden viikon aikana. Tämä lopullinen voimainponnistus on aiheuttanut lopullisen bloggerlamaannuksen jo hyvissä ajoin, eli marraskuisessa harmaudessa puolikuntoisena pinnistely kohden yhden osoitteen tavoitetta on yksinkertaisesti ollut liikaa kirjailijalle. Jahka tästä saadaan koti (yhä keskeneräinen ja nyt vielä täyteen muuttolaatikkoa tungettu) joulukuntoon, tiedä häntä.

Tämän päivän raportoinnin aihe on kuitenkin se,  että se on siinä. Evakkomaja on nyt hylätty lopullisesti ja olemme rintamamiestalon varassa. Luoja meitä auttakoot.

Rupla vuodelta 1959

Mitäpä muuta nainen tekisi keskellä muuttoa ja remonttihässäkkää, talven ensimmäisenä oikein kurjakelisenä päivänä räntäsateessa, kuin istuttaisi ruusupuskaa ja sireeniä mutaiseen pihamaahansa? Niin. Tämän omituisen tunnelman kruunasi pihasireenin juurakosta pudonnut vuoden 1959 neuvostokolikko.

(Syy tähän omituiseen istutusaikaan ja tilanteeseen johtaa pitkähköön tarinaan pihan muokkauksesta ja taikauskoisesta asenteesta alkuperäisympäristöön. Joka tapauksessa muutama onneton kasvi oli jäänyt mutaiseen pihaan jäätymään pihanmuokkauksen jäljiltä ja tänään kun sattui maa olemaan sula, lyhyt työpäivä ja vaativampi lapsi päiväunilla, päätin yrittää puskien pelastusoperaatiota. Eipä siihen mitään sen järkevämpääkään selitystä ole.)

Lopullinen muutto lähestyy

Kodinhoitohuoneen kalusteet asennettu, pyykinpesukone toiminnassa, vedet tulee ja menee.
Puuhella asennettu ja käytössä, palotarkastajan hyväksyntä projektille hankittu, uuninaluspelti tilattu, saatu ja sopii täydellisesti.
Keittiöön tulee vettä, keittiökaapiston ensimmäinen runkopala saapui ja asennettiin, putkari kävi laittamassa runkoon hanan ja viemärin ja nyt tulee ja menee vettä, keittiössäkin.
Keskikerroksen patterit kytketty järjestelmään ja lämmitys toimii!
Vuokrakämppä irtisanottu ja muutto käynnissä!
Olohuoneen maalaustyöt aloitettu.
Lastenhuoneen kaappien hyllyt maalattu ja asennettu.
Autotalliin rakennuttu väliaikainen (todennäköisesti pysyvä) lämpöeristysseinä estämään huteran alkuperäisoven rakosista puskevan talvikauden sisäänpääsyä.
Irti mikroaterioista- projekti aloitettu.

HUH.

Kolme isoa juhlan aihetta

Valoa pimeydessä!

Kuukauden sisällä on "tapahtunut" kolme isoa juhlimisen arvoista tapausta. Paljon tietenkin pienempiäkin edistysaskeleita on tullut, mutta kolme ihmettä ja kauan odotettua, suurta urakkaa on saatu valmiiksi. 

Kylpyhuone, jonka olemme tottuneet näkemään sinisen sävyissä ja laatat, jotka ovat lojuneet laatikoissa ja vain käväisseet kylppärin puolella...

...ovat asettuneet siihen kuosiin, jossa ne tulemme näkemään pitkälle tulevaisuuteen. Vain saumaus puuttuu, ja senkin pro-tiimimme käy hoitamassa huomenna.

OIohuone, joka pitkään oli kaaoksen vallassa, puruilla ja reikiä seinässä....

...on saanut lattian ja kattolevytyksen nuoren isännän ja velipoikiensa tehtyä miehen työt totta tosiaan.

Alkaa näyttää ihmisasumukselta? Uskomatonta, mutta todellakin totta.

Kolmas mahtavan tuntuinen juttu on se, että pihakin on nyt sitten vihdoin ja viimein saatu (joidenkin pikku kommellusten jälkeen, kuten esim. katkenneet maalämpökaivon tuontiputket) muotoiltua lopulliseen profiiliinsa ja siivottua.

Nyt melkein voisi jo sanoa, että ihan pahin alkaa olla takanapäin. Reilun vuoden jälkeen pääsimme siihen pisteeseen, mistä remontit yleensä aloitetaan;-) Lopullista muuttoa valmistellaan, eli evakkomajasta luopumista ja tavaroiden siirtämistä omaan kotiimme (ainakin henkisesti).

9910 katselukertaa tänään - kirosana sen kunniaksi

Lukekaapa nyt ahkerasti harvaan ilmestyviä höpinöitäni, niin saan 10 000 katselukertaa blogiin täyteen;-) Tuntuu jotenkin hieman absurdilta, että sivustoa on avattu niin monta kertaa...

Sen kunniaksi kirosana rakennusalan moraliteetille, taas. Remonttimme aikana se ensimmäinen urakoitsija oli sitten ainoa, joka tuli paikalle silloin, kun ilmoitti alun alkaen. Toki poikkeuksen tästä asiasta tekevät putkimiehemme ja sähköurakoitsijamme, jotka kummatkin ovat hyvin mukavia, asiallisia ja korkean työmoraalin edustajia. Heille kaikille olkoot leipä leveä ja työura pitkä ja maineikas!

Mikäpä sen tunteita nostattavampaa, kun on lapset lämpimästä sängystään revitty aamulla, kaivinkoneen katselulla haalareihin houkuteltu ja sitten kun koko perhe eteisessä urakkansa ennen klo kuutta aloittaneena, hikisenä ja rähmivin silmin on valmiina singahtamaan valkenevaan aamuun, soi puhelin ja ....

Urakoitsija no kaksi teki tepposet, ei vieläkään pihatöitä. No, eipä tässä ole odoteltu pihan muokkausta kuin neljä kuukautta. Se edellinen urakoitsija - päivää ennenkuin piti aloittaa työt kahden kuukauden odottelun jälkeen - ilmoitti lakkautttaneensa koko maansiirtotoiminnan. Sanonko, että on lumi maassa ennenkuin mitään taaskaan tapahtuu.

Perskeles.

Olohuoneessa, osa 3

 No niin, tässä piipun juuressa puuhaillaan nyt sillä viissiin, että tulisijalle tehdään pohjat rakennesuunnittelijan tekemin piirustuksin, eli kun tukiseinämät autotallissa on jo tehty, jatketaan ne nyt sitten tänne ylös saakka, täytetään alunen lecasoralla ja valetaan laatta mahdollista tulisijaa varten nyt tässä vaiheessa sitä takkalupaa hakematta. Ja jos sitten 10 vuoden päästä olisi aikaa, rahaa ja intoa lähteä hakemaan sitä takkalupaa, niin ei tarttis sitten avata taas koko olohuoneen lattiaa. Tarkkasilmäinen ehkä huomaa tässä vaiheessa, että salaperäisesti ihan ilman ponnistuksia ulkoilemassa käynyt palomuuri on tasoittunut ja saanut pintaansa Lakan antiikkilaastin (Ukki kävi kylässä!). Joidenkin vierailijoiden mielestä rustiikkinen tiilimuuri oli kovin ihastuttava, mutta se nyt ei mielestämme sopinut laisinkaan tavoittelemaamme 50-luvun moderninsteriiliin tyyliin. Näin ollen muutenkin pohjoisella puolella sijaitseva pimeä olohuone saa lisää valoa tästä vaaleasta pinnasta.

Kuvissa lötköttävät letkut sijaitsevat vielä avonaisen vessan seinän sisällä. Ne ovat yläkerran vessan vesiputket ja patterilämmityksen putket. Tämäkin seinä sulkeutunee seuraavien viikkojen aikana....Tässä on vielä pohdinnan paikka, millä tämän seinän äänieristys saadaan kuntoon, toisella puolella keskikerroksen vessa ja toiselle puolelle suunniteltu sitä virallisempaa ruokapöytää. Nämä kohdat, joissa puurakenne kohtaa muurin, ovat jotenkin konstikkaita. Tässä rakenne vessasta päin tulee olemaan kaakeli, Kaakeliluja-levy, vaneri, palovilla muuria vasten, muuten selluvilla, jotain ja jotain...Näissä muurille asti tulevissa seinissähän tuo kipsilevy pitäisi pintansa, kun sillä sitä paloluokitustakin on.

Kuvista näkyy purusta lähtevän pölyn määrä. "Työmaakonsultti" oli siis siinä mielessä oikeassa, että olohuone on lyötävä kiinni, ennenkuin muuttoa torppaan voisi edes ajatella. Totta tuo, kun tuolla nyt touhutaan, pölyämisen määrä on melkoinen. Siinäkin mielessä tiivis paperointi puolustaa sijaansa, sillä ei ole kovin kiva ajatus, että läpitunkeva puhuri lykkäisi jostain kolosta tätä huttua koko ajan huoneilmaan.

Ja taas jälleen kerran näissä kuvissa ollaan koolausten parissa. Niihin käytetyt työtunnit ovat aikamoiset ja työ ihan "näkymätöntä".  Emme me suoria lattioita halua, näyttäkää vanha talo, jossa suorat lattiat olisi niin minä näytän teille rintamamiestalon, jossa ei ole rakennusvirhettä....mutta sen verran jämäkät, että voi hyvillä mielin uuden lattian siihen päälle lyödä.

Lautalattian teko etenee kahdella miehellä 20 lautaa päivässä. Lautojen kantamiseen, mittaamiseen, leikkaamiseen, paperoimiseen yms. kuluu tietenkin aikansa, joten 8-10 tunnin päivän aikana metrietenemä ei ole kovin päätä huimaava. Tuo meidän lauta kun on tuota koko pitkää kuusilautaa, joka on kuivunut jo viime tammikuusta lähtien tässä samassa tilassa, on se aikamoista propellia. Yhden laudan paikalleen kampeaminen ei ole mikään pala kakkua, ei uppoa koputtamalla vaan se on kiilattava ponttiinsa. Niinkuin sahalta varoiteltiinkin tilausvaiheessa, kyllä siitä hieno lattia tulee, mutta vaatii tekijältä asennetta.

Hyvää synttäriä!

Hyvää syntymäpäivää minulle!

Oli yllätyksellinen syntymäpäivä. Näissä lukemissa ja kiireissä ei ole viime aikoina tupattu enempiä juhlia, ja tänään oli pienimuotoiset yllätysjuhlat ja sitäkin suurempi yllätyspakutti!

Luksusta elämään, elämäni suurimmän yllätyspaketin sisältö:

Rakas puoliso, sukulaisten ja perheeni avustuksella oli hankkinut tällaisen pikku paketin ilahduttaakseen kiireistä ja väsähtänyttä perheenäitiä! Cadel Jolly puuliesi Arosen maahantuomana oli löytänyt tiensä autotalliimme. Olin jo vähän asennoitunut siihen, että kaikki tällainen ylimääräinen luksus jää tällä remonttikierroksella hankkimatta, mutta ihanat läheiseni olivat järjestäneet tällaisen yllätyksen! Tällaisissa tunnelmissa siis:

Olohuoneen harsinta jatkuu

Viime viikolla v**tti niin vietävästi. Tällä viikolla...no, ei laatoittajaa, ei tapetoijaa, ei keittiötä, niin mitään edistystä meistä riippumattomissa asioissa. Ja eriväriset kylppärin lattian laatat kuin suunniteltu oli ja sillä tavalla. Ainoa pelastus on ollut viime viikon talkooväessä ja nuoren isännän tsemppiliikkeessä. Taas ISO kiitos vapaaehtoisille ilmaistyövoimaa tarjonneille ystäville ja sukulaisille!

Olohuoneessa jatketaan, perinnerakennusmuusa kävi edellisviikonloppuna tarkastamassa paikat (siitä se masennus sitten lähti) ja kehoitus oli pistää keskikerroksen purut piiloon ja lakata märehtimästä rakenteellisia ongelmia. Kehityskeskustelussa puututtiin myös korjausrakennustyömaan siisteyteen, työjärjestykseen, asiallisen etenemissuunnitelman puutteeseen ja muihin pieniin yksityiskohtiin. 

Suurin kysymys olohuoneen kokoonharsimisessa on ollut haaveissa ollut pönttöuuni ja sen paikka rakennusvirhein kuorrutetun piipunvarren juuressa. Ongelmia ovat teettäneet siirretyt seinät, rakennuslupakysymykset, idioottimaisilta tuntuvat rakennesuunnitelmaehdotukset (lähinnä se, että mikä tahansa ongelma korjaantuu, kun laitetaan vaan tarpeeksi iso liimapuupalkki) jne. Takkaluvan hakuun lähteminen on tuntunut liian vaikealta prosessilta tämän sopan keskellä. Ja toisaalta, olohuoneen kokoaminen takaisin ehjäksi on tuntunut huonolta idealta ilman selkeää suunnitelmaa ja takkalupaa ja siihen liittyviä suunnitteluproseduureja. 

No, konsultilta saamamme suuntaviitan mukaan nuori isäntä on ryhtynyt ehjäämään olohuonetta yksinkertaisimman mukaan. Laitetaan paikat takaisin kiinni, ettei talvi pääse tupaan ja että keskikerroksen pölyäminen saadaan kuriin, jotta päästäisiin tekemään viimeistelymaalauskerroksia pinnoille. Takkalupaa ja pönttöuunia mietitään sitten kun sille on aikaa, rahaa ja energiaa. Eli ei ehkä koskaan. 

No pohjoisseinä se jo kasattiin takaisin aikaisemmin, nyt on ollut vuorossa paperoinnit ja lattia. Lattian kasaamiseen tietenkin vaadittiin lattian koolausten suoristusta ja ehjäämistä, alkuperäisissä koolauksissa oli itä-länsisuunnassa noin kuuden sentin lasku länttä kohden. Siinä olis lasten kiva palloa pyöritellä. Miehet saivat liukumäkeä loivennettua muutamaan senttiin ja sillä mennään. Onhan se kiva tietää mistä kulmasta pyöreät tavarat löytyy. Päivän homma tämäkin, kolmelta mieheltä....

Lattiasta on paikalleen ujutettuna tällä hetkellä 20 lautaa, homma on sinänsä helppo, koska lattia olohuoneeseen lyödään täyspitkästä tavarasta. Ja kun olohuoneen muotokin on yksinkertaisimmasta päästä, mittailuun ei mene aikaa juurikaan. 

Matkaa länsiseinästä itäseinään on kuitenkin sen 10 metriä, joten lautoja saa latoa muutaman. Onneksi on todella tehokkaan oloisia apulaisia!

Vuosiraportti ja yhteenveto

Onnea meille, olemme olleet rintamamiestalopommin omistajia kaksi päivää yli vuoden!

Ostotarjouksemme hyväksyttiin 28.8. ja puhaltelun määrää muistellessa jonkin näköinen aavistus saattoi tästä seuranneesta vuodesta ollakin.

Tosin silloin elimme toivossa seuraavien asioiden suhteen:

• joku kertoisi meille, mikä on oikea tapa korjata vanha talo oikein
• joku esittäisi meille suunnitelman siitä, miten se tehdään
• joku tekisi sen puolestamme
• melkoisen suuri budjettimme riittäisi siihen.

Vuoden remonttikokemuksella lausumme seuraavaa:

• vanhojen talojen remontoiminen on pirullisen spekulatiivista hommaa
• kukaan ei oikeasti pysty ottamaan vastuuta mistään sanomisistaan ja kaiken saa selvittää "ihan itte"
• ei ole ketään, joka oikeasti tekisi sen niin hyvin ja huolellisesti kuin talon omistaja, eikä sen puoleen sellaista ihmistä joka sen osaisi tehdä, olisi varaa palkatakaan
• pankkitapaaminen seuraavaa lisälainaa varten on jo varattu.

Minun vastuullani.

 Isännän vastuulla.

 

  Ei kenenkään vastuulla.

 
Tänään mietin, mikä oikein oli alkuperäinen remonttisuunnitelma. Mikä oli tavoite, mikä oli oletusarvo. Mitä oletimme lähtiessämme operaatioon. Vuosi talon ostosta on kulunut, emmekä vieläkään kokonaan pysty asumaan talossa. Aikuisten kesken kyllä tupaa olisi voinut asustaa vaikka koko remontin ajan, mutta kaksi leikki-ikäistä lattiattomassa, pölyisessä talossa, peseytymässä autotallin lattialla, sirkkeleiden ja jatkojohtojen seassa. Ei kertakaikkiaan kovinkaan viisas idea. Keskeneräisyyttä voi kyllä sietää, mutta kahden jälkeläisen jatkuvaa välitöntä hengenvaaraa tuskin.

 

 Viimeaikaisia näkymiä mukavasta olohuoneesta. 

Koko ajan mielikuvissani näen tässä kohtaa ensi jouluisen joulukuusen, 

mutta pelkään vielä joutuvani taipumaan pakon edessä.

Arvioimme kyllä remontin ensimmäisen, "peruskorjausosuuden", vievän vuoden, siihen varauduimme. Vahva kuvitelmani oli, että vaihe 1, talo asuttavaan yleisturvalliseen kuntoon, olisi vuoden ympäri vierähtäessä jo takanapäin ja asustelisimme mukavasti torpassamme, joka ei enää olisi hengenvaarallinen vaan mukava, joskin hieman keskeneräinen koti. Kuvitelmassani teemme tässä vaiheessa maalaus- ja ikkunaentisöintihommia, tulen rapistessa uudessa puuhellassa ja lasten leikkiessa siistillä pihanurmella. Kokonaistavoitteeksi asetimme, että kun talo täyttää tasavuosia, eli 60 vuotta, remontti olisi kokonaisuudessaan "valmis", eli kaikki akuutit ja tarpeelliset kunnostus- ja parannustoimenpiteet olisi tehty. Heh, tuskinpa. Luulen, että hengenheimolaisten virtuaalimaailmassa, eli rintamamiestalo.fissä esitetty viiden vuoden aika-arvio vanhan talon kunnostamisesta on kohtuullinen. Todellisuudessa lapsemme leikkivät pölyisillä legopalikoilla vangittuna talon kahteen ainoaan lattialliseen huoneeseen vanhempien raataessa perusasioiden (eli esim. lattian, seinien ja sähköjen parissa), keskiyöllä, työpäivän jälkeen, einesruuillla ravittuna, rakennuspuhaltimen puskiessa kosteutta ulos seinättömästä talosta keskellä kaatopaikkaa....Miten tätä vielä inhorealistisemmin kuvailisi?

Toisaalta nelivuotiaamme tietää paljon rakennussanastoa, 

sekä osaa myös monia käteviä pikku askareita, kuten maalata telalla, slammata seiniä antiikkilaastilla ja muurata kevyssoraharkkoja. Neiti esitteli kummeilleen uutta hiekkalaatikkoaan ylpeänä ja totesi, että tässä on tasoitussoraa ja salaojitus.

Suurin yllätys koko remontin aikana on ollut ehkä se, että miten käteväksi voikaan (melko) tavallinen motivoitunut ihmisyksilö kehittyä (erityinen kehu tässä kohtaa nuorelle isännälle, josta on kuoriutunut melkoinen kirvesmies sekä "taidokkaan" valu ja muuraustyön taitaja) sekä se, millaisiin ulottuvuuksiin oma halu löytää parhaat mahdolliset ratkaisut voi sukeutua. Kun etukäteen keskustelimme talon hankkimiseen liittyvistä peloista, odotuksista ja uhkakuvista, nuori isäntä esitti pahimpana pelkonaan sen, että minusta, ehtoisasta emännästä kuoriutuisi "fanaattinen remonttihippi, joka vahtii kaikkia valintoja silmä kovana, eikä suostu mihinkään kompromisseihin". Kuinkas sitten kävikään? Toisaalta todettakoot, että on ollut hienoa oppia uusia asioita ja saada myös paatunut kompromissin tekijäkin ymmärtämään, mikä harvinainen tilaisuus meille on suotu a) pilata b) pelastaa c) vaalia yksi pieni palanen rakennusperintöämme (Valitse mieleinen vaihtoehto).

Vanha talo piilottelee itsessään paljon yllätyksiä, eivätkä kaikki aina ole epämieluisia. 

Moni tila on auennut uudennäköiseksi. 

Itse taas julistin taloa ostaessamme, että minulla ei ole pienintäkään aikomusta elää lasten kanssa vuosikausia keskellä remonttia eikä meillä ole mitään kykyjä eikä resursseja hoitaa moista operaatiota itse. Ja uudelleen; kuinkas sitten kävikään? Ihmeellistä, mistä sitä kykyä, resurssia, pystymistä on löytynyt. Ja todennäköisesti, joudun myös taipumaan siihen, että elämme melkoisen pitkään sen remontin keskellä.

 

 Jykevästi kellarissa - antiikkilaastilla on slammattu seiniä ja kivan näköistä tulee. Mutta kuka tiesi, että Lakan antiikkilaasti on ainoa markkinoilla olevista, jossa ei ole muovivahvikkeita, polymeereja, yms. lisäaineita? Ja että kyseistä antiikkilaastia ei myydä Helsinki/Vantaa/Espoo sektorilla vaan joutuu Lohjalta saakka hakemaan, jos sellaista mielii.

 

Huterasti keskikerroksessa - rivettä ja paperia, hittoon nollaenergiatalot. Mutta kuka puhuisi reaalihiilijalanjäljistä tai asumisterveellisyydestä, VOC- yhdisteistä ja rautakauppojen ja sisustusohjelmien aiheuttamasta totaalituhosta?

(Pyytää kommentteja kirjoitukseensa nuorelta isännältä....fiilistelemään mennyttä vuotta. Nuori isäntä ehdottaa muutoksia blogin nimeen: Hyvä siitä tulee, mutta kuka sen tekis? Hyvä siitä tulee, mutta ei valmista! Hyvä siitä tulee, mutta helvetin kallis! Hyvä siitä tulee, ainakin Strömsössä!

Sen jälkeen alkaa saarna, että kirjoita sinne, että tarvitaan rahaa vähintään 500 000, laita sinne, että rakentakaa helvetti uus talo, laita sinne, että vois kuvitella, että vuodessa sais enemmän aikaiseksi. Ehdottaa, että olisi helpompi ja halvempaa rakentaa uusi talo ja lopuksi istututtaa täyskasvuiset omenapuut puutarhureilla talon ympärille. Lopuksi pieraisee äänekkäästi ja toteaa, että tulihan se totuus sieltä, kirjoita toi.)

Pohdittavien yksityiskohtien loputon suo, miten kohtaa ovenkarmi kynnyksen, 

sopiiko valkoinen maali 50-luvun taloon, miten sininen on rintamamiestaloon sopiva sininen, 

onko kynnykseen liimatussa muovimatossa asbestiliimaa ja miten se turvallisesti poistetaan allaolevaa pintaa pilaamatta?

Iloksemme voimme nyt kuitenkin todeta, että perheemme hygieniatason pelastaja on löytynyt, eli kaakelimies tulee ensi viikolla. Rohkea ja mitään pelkäämätön laatoittaja, joka kohtaa selkä suorana kolmen pyöreän lattiakaivon ja kuusikulma laatan haasteen.