Vuosiraportti ja yhteenveto

Onnea meille, olemme olleet rintamamiestalopommin omistajia kaksi päivää yli vuoden!

Ostotarjouksemme hyväksyttiin 28.8. ja puhaltelun määrää muistellessa jonkin näköinen aavistus saattoi tästä seuranneesta vuodesta ollakin.

Tosin silloin elimme toivossa seuraavien asioiden suhteen:

• joku kertoisi meille, mikä on oikea tapa korjata vanha talo oikein
• joku esittäisi meille suunnitelman siitä, miten se tehdään
• joku tekisi sen puolestamme
• melkoisen suuri budjettimme riittäisi siihen.

Vuoden remonttikokemuksella lausumme seuraavaa:

• vanhojen talojen remontoiminen on pirullisen spekulatiivista hommaa
• kukaan ei oikeasti pysty ottamaan vastuuta mistään sanomisistaan ja kaiken saa selvittää "ihan itte"
• ei ole ketään, joka oikeasti tekisi sen niin hyvin ja huolellisesti kuin talon omistaja, eikä sen puoleen sellaista ihmistä joka sen osaisi tehdä, olisi varaa palkatakaan
• pankkitapaaminen seuraavaa lisälainaa varten on jo varattu.

Minun vastuullani.

 Isännän vastuulla.

 

  Ei kenenkään vastuulla.

 
Tänään mietin, mikä oikein oli alkuperäinen remonttisuunnitelma. Mikä oli tavoite, mikä oli oletusarvo. Mitä oletimme lähtiessämme operaatioon. Vuosi talon ostosta on kulunut, emmekä vieläkään kokonaan pysty asumaan talossa. Aikuisten kesken kyllä tupaa olisi voinut asustaa vaikka koko remontin ajan, mutta kaksi leikki-ikäistä lattiattomassa, pölyisessä talossa, peseytymässä autotallin lattialla, sirkkeleiden ja jatkojohtojen seassa. Ei kertakaikkiaan kovinkaan viisas idea. Keskeneräisyyttä voi kyllä sietää, mutta kahden jälkeläisen jatkuvaa välitöntä hengenvaaraa tuskin.

 

 Viimeaikaisia näkymiä mukavasta olohuoneesta. 

Koko ajan mielikuvissani näen tässä kohtaa ensi jouluisen joulukuusen, 

mutta pelkään vielä joutuvani taipumaan pakon edessä.

Arvioimme kyllä remontin ensimmäisen, "peruskorjausosuuden", vievän vuoden, siihen varauduimme. Vahva kuvitelmani oli, että vaihe 1, talo asuttavaan yleisturvalliseen kuntoon, olisi vuoden ympäri vierähtäessä jo takanapäin ja asustelisimme mukavasti torpassamme, joka ei enää olisi hengenvaarallinen vaan mukava, joskin hieman keskeneräinen koti. Kuvitelmassani teemme tässä vaiheessa maalaus- ja ikkunaentisöintihommia, tulen rapistessa uudessa puuhellassa ja lasten leikkiessa siistillä pihanurmella. Kokonaistavoitteeksi asetimme, että kun talo täyttää tasavuosia, eli 60 vuotta, remontti olisi kokonaisuudessaan "valmis", eli kaikki akuutit ja tarpeelliset kunnostus- ja parannustoimenpiteet olisi tehty. Heh, tuskinpa. Luulen, että hengenheimolaisten virtuaalimaailmassa, eli rintamamiestalo.fissä esitetty viiden vuoden aika-arvio vanhan talon kunnostamisesta on kohtuullinen. Todellisuudessa lapsemme leikkivät pölyisillä legopalikoilla vangittuna talon kahteen ainoaan lattialliseen huoneeseen vanhempien raataessa perusasioiden (eli esim. lattian, seinien ja sähköjen parissa), keskiyöllä, työpäivän jälkeen, einesruuillla ravittuna, rakennuspuhaltimen puskiessa kosteutta ulos seinättömästä talosta keskellä kaatopaikkaa....Miten tätä vielä inhorealistisemmin kuvailisi?

Toisaalta nelivuotiaamme tietää paljon rakennussanastoa, 

sekä osaa myös monia käteviä pikku askareita, kuten maalata telalla, slammata seiniä antiikkilaastilla ja muurata kevyssoraharkkoja. Neiti esitteli kummeilleen uutta hiekkalaatikkoaan ylpeänä ja totesi, että tässä on tasoitussoraa ja salaojitus.

Suurin yllätys koko remontin aikana on ollut ehkä se, että miten käteväksi voikaan (melko) tavallinen motivoitunut ihmisyksilö kehittyä (erityinen kehu tässä kohtaa nuorelle isännälle, josta on kuoriutunut melkoinen kirvesmies sekä "taidokkaan" valu ja muuraustyön taitaja) sekä se, millaisiin ulottuvuuksiin oma halu löytää parhaat mahdolliset ratkaisut voi sukeutua. Kun etukäteen keskustelimme talon hankkimiseen liittyvistä peloista, odotuksista ja uhkakuvista, nuori isäntä esitti pahimpana pelkonaan sen, että minusta, ehtoisasta emännästä kuoriutuisi "fanaattinen remonttihippi, joka vahtii kaikkia valintoja silmä kovana, eikä suostu mihinkään kompromisseihin". Kuinkas sitten kävikään? Toisaalta todettakoot, että on ollut hienoa oppia uusia asioita ja saada myös paatunut kompromissin tekijäkin ymmärtämään, mikä harvinainen tilaisuus meille on suotu a) pilata b) pelastaa c) vaalia yksi pieni palanen rakennusperintöämme (Valitse mieleinen vaihtoehto).

Vanha talo piilottelee itsessään paljon yllätyksiä, eivätkä kaikki aina ole epämieluisia. 

Moni tila on auennut uudennäköiseksi. 

Itse taas julistin taloa ostaessamme, että minulla ei ole pienintäkään aikomusta elää lasten kanssa vuosikausia keskellä remonttia eikä meillä ole mitään kykyjä eikä resursseja hoitaa moista operaatiota itse. Ja uudelleen; kuinkas sitten kävikään? Ihmeellistä, mistä sitä kykyä, resurssia, pystymistä on löytynyt. Ja todennäköisesti, joudun myös taipumaan siihen, että elämme melkoisen pitkään sen remontin keskellä.

 

 Jykevästi kellarissa - antiikkilaastilla on slammattu seiniä ja kivan näköistä tulee. Mutta kuka tiesi, että Lakan antiikkilaasti on ainoa markkinoilla olevista, jossa ei ole muovivahvikkeita, polymeereja, yms. lisäaineita? Ja että kyseistä antiikkilaastia ei myydä Helsinki/Vantaa/Espoo sektorilla vaan joutuu Lohjalta saakka hakemaan, jos sellaista mielii.

 

Huterasti keskikerroksessa - rivettä ja paperia, hittoon nollaenergiatalot. Mutta kuka puhuisi reaalihiilijalanjäljistä tai asumisterveellisyydestä, VOC- yhdisteistä ja rautakauppojen ja sisustusohjelmien aiheuttamasta totaalituhosta?

(Pyytää kommentteja kirjoitukseensa nuorelta isännältä....fiilistelemään mennyttä vuotta. Nuori isäntä ehdottaa muutoksia blogin nimeen: Hyvä siitä tulee, mutta kuka sen tekis? Hyvä siitä tulee, mutta ei valmista! Hyvä siitä tulee, mutta helvetin kallis! Hyvä siitä tulee, ainakin Strömsössä!

Sen jälkeen alkaa saarna, että kirjoita sinne, että tarvitaan rahaa vähintään 500 000, laita sinne, että rakentakaa helvetti uus talo, laita sinne, että vois kuvitella, että vuodessa sais enemmän aikaiseksi. Ehdottaa, että olisi helpompi ja halvempaa rakentaa uusi talo ja lopuksi istututtaa täyskasvuiset omenapuut puutarhureilla talon ympärille. Lopuksi pieraisee äänekkäästi ja toteaa, että tulihan se totuus sieltä, kirjoita toi.)

Pohdittavien yksityiskohtien loputon suo, miten kohtaa ovenkarmi kynnyksen, 

sopiiko valkoinen maali 50-luvun taloon, miten sininen on rintamamiestaloon sopiva sininen, 

onko kynnykseen liimatussa muovimatossa asbestiliimaa ja miten se turvallisesti poistetaan allaolevaa pintaa pilaamatta?

Iloksemme voimme nyt kuitenkin todeta, että perheemme hygieniatason pelastaja on löytynyt, eli kaakelimies tulee ensi viikolla. Rohkea ja mitään pelkäämätön laatoittaja, joka kohtaa selkä suorana kolmen pyöreän lattiakaivon ja kuusikulma laatan haasteen.