perjantai 13. tammikuuta 2012

Kellarissa tapahtuu

Muu talo saa katsella talvea kohtuullisen rauhassa kun kjellaria yritetään vääntää siihen kuntoon, että päästäisiin kääntämään laskusuhdanteinen purkukäyrä uuden luomisen vaiheeseen. Eläkööt LVI -asentajalle, joka on lupautunut rämpimään talomme suunnittelun läpi, sekä rakennesuunnittelijalle, jonka johdosta meillä on hallussamme ensimmäiset kirjalliset ja viralliset työsuunnitelmat (keittiön oviaukkotöillä runnottujen kantavien rakenteiden tukeminen, takka-antura, kellarin lattioiden rakenteet). Kukkasia ansaitsee myös allekirjoittaneen kummisetä, joka toimitti rakennuspiirrustukset epämääräisestä palatsistamme. 

Nuori isäntä malttoi pysyä joulunpyhät kotona, mutta onkin sitten muuten paiskonut hommia muutamankin joulukinkun polttamiseksi. Apuna ovat olleet ukki ja nuoren isännän vetreät velipojat!

Ensin piti tietenkin hankkia tarveaineita ja välineitä, useampi kilo sementtiä ja uusi hieno punainen betonimylly. Oli vissiin yhdellä miehellä yhdeksi päiväksi kantamista, 1500 kg rautakaupasta lavalle ja kellariin.


 
Seuraavat sai aikaiseksi yksi mies kahdessa viikossa.... Onneksi muutamiin hankalimpiin hommiin saatiin apua! Kiitos siitä apumiehille!

Tukiantura kuistin sokkelin tukemiseksi (TEHTY)

Kuistin pahimmin murtuneen seinän raudoitus ja tukivalu (TEHTY)

Tätä on pakko hieman kommentoida. Oli näiden miesten ensimmäinen valuhomma, ja onhan muuten melko hieno! Olen yllättynyt ja tyytyväinen. Eivät uskoneet vanhaa ja kokenutta ukkia valumuotin tuen teossa ja meinasi käydä köpelösti. Vaati melkoista lisätuentaa. Yllättävän painavaa tavaraa tuo märkä betoni. Huomatkaa myös kuvissa esiintyvät ammattimaiset työvälineet;-)

Kuistin sokkelin ylimääräisen reiän paikkaus ja sähköille aukko portaiden alle (TEHTY)


Saunaosastolla piipun rapisevien rappausten alusnakuttelu (TEHTY)


Saunan bitumoinnin poisto (voi sitä meidän nuorta isäntää, oli tuskaisen kuuloinen homma...)


Kellarin kaivaminen kauttaaltaan oikeaan korkoon (TEHTY)

Keittiön viemärin poistaminen (TEHTY)

Sokkelin pahimpien halkeamien paikkaus (TEHTY)


Ja myös autotalli tuli siivottua (monen muun pienemmän askaren lisäksi):


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti