sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Raporttirysäys, osa 2: keittiö

Keittiö on ollut aikamoinen murheenkryyni. Palomuuri puupalkilla, hajotettu kantava seinä, kantava ovenkarmi, hiiriarmeijan hylätty kaupunki, likaiset työvaatteet ja kyljykset rakenteissa, lahonneet välipohjavasat, läpilaho seinä, piippua hajottava välipohjavasa ja sen tukeminen kaksisenttiseen pohjalaattaan jne. Lista on loputon. Nyt se pirulainen on selätetty ja selkävoitto otettu!

Käsittämätön määrä yksityiskohtia ja niiden pähkäilyä. Monen monituista nyperrystä ja tietenkin monien ihmisten tuntien (viikkojen, kuukausien) raadanta! Kiitos nuori isäntä ja velipoikansa, kiitos ukki, kiitos pappa, kiitos mumma, kiitos palkattu työväki,  kiitos talkooväki. Voin sanoa, että tämän keittiön rakenteellisiin korjauksiin on mennyt aikaa kymmenen uuden keittiön rakentamisen verran. Eikä siis vielä ole eden päästy ottamaan mittoja keittiökaappeja varten, mutta se on sitten se tarina erikseen, nyt nautitaan tästä vaiheesta! Kuvakavalkadi!

En enää edes muista, mikä olin alunperin tavoite ja tarkoitus, mutta tästä se sitten alkoi, huomiosta, että seinässä, kantavassa sellaisessa, on katkaistu yksi tolppa. Purkaminen ja yhä haasteellisempien huomioiden tekeminen. Kaiketi ajateltiin vaan lähinnä ottaa irti keittiön kaapit ja vähän uudistaa keittiötä, tutkailla kevyesti, mitä rakenteissa piilee.


No nyt on sitten tutkailtu, pähkäilty ja korjailtu. Tiedetään kyllä, mitä rakenteissa piilee.

Laho seinä on korjattu ulkopuolelta, sisäpuolelta eristeet vaihdettu, juoksut uusittu, paperoinnit, täytteet, vinolaudoitukset:


Lahot vasat korjattu, katto uusittu ja pintaakin jo saatu aikaiseksi:



Yläpuoleinen lapeullakko lisäeristetty (uusi koolaus ja 10 cm lisäpurua, paperointi), lattialaudoitus koolatusta kuusilaudasta:



Hormit siirretty, savupellit pistetty, massaus:





Palomuurin alla ollut puupalkki korvattu valurakenteella, palomuuri purettu, ulkoilutettu ja muurattu uudelleen, piippu piikattu ja rapattu uudelleen.







Lattiakoolaukset korjattu, uusittu, pistetty vaateriin, tarkastettu paloturvallisuustekijät:











Aikaisemmin "runneltu" "kantava" seinä korjattu palkittamalla välipohjavasat kertopuupalkilla, joka pönkätty ylös 110'110 mm liimapuupalkein, joista toinen upotettu kantavaan sisäseinään. Operaatio suoritettu osin yläkerrasta käsin, joka avattu. Keittiön lattian alainen kantava palkki jäykistetty ja tuettu kertopuilla. Koko roskan alle rakennettu kellariin kantavasta väliseinäharkosta seinä, jonka päälle tehty valamalla tukirakenne piippuun kiinnittyvän vasan tukemista varten.



 


(Kamera, missä kuvat palkituksesta on, on raksalla, joten päivitystä tähän kohtaan seuraa vielä myöhemmin.)

Kantava on aikaisemman seinän kohdalla laitettu lainausmerkkeihin, koska tästä voi laskeskella vanhan seinän todellisen kantavuuden: kaksi välipohjavasaa neljästä oli "tuettu" kakkosnelospystyllä, jotka oli naulattu kahdella naulalla välipohjavasaan. Rakennesuunnittelijan korjausehdotus: 300*110 kertopuupalkki ruuvataan näihin pystyihin...No sehän asiaa olis auttanut.


 


 


Uudet purut, lecasoraa:


Piipun ympärille tehtiin kotelo lecasoralle, aikaisemmassa versiossahan purut oli joka puolelta kiinni piipussa ja vajaat tuplat. Sytykkeitä oli juu....



 

Huh. Nyt sitten pintaremontin pariin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti